sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Seniori pelaa Dead space -peliä

Tutustuin Dead space -peliin ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja pelasin sen silloin kerran läpi. En enää muista kuinka monta tuntia läpipelaaminen kesti, mutta aikaa siihen meni ja haastavaa se oli. Pelaaminen  oli kuitenkin jännittävää, mielenkiintoista ja hauskaa, joten sen halusi viedä loppuun saakka.  Monia tilanteita piti yrittää varovaisesti sanoen monta kertaa. Joihinkin tilanteisiin oli käytävä hakemassa oppia taitavien pelaajien julkaisemista pelivideoista. Lopputilanteesta selviäminen vaati useita kymmeniä yrityksiä. Onnistumisen tunne lopputilanteesta ja kaikista muistakin haastavista tilanteista selviämisen jälkeen oli kuitenkin suuri ja tuntui hyvältä.

Oman haasteensa peliin toi erityisesti näppäimistön käyttö. Jo WASD -näppäinten käyttö pelihahmon ohjaamiseen vaati melko paljon harjoittelua. Vaikeusastetta nostivat melkoisesti muiden näppäinten samanaikainen tai rinnakkainen käyttö esimerkiksi erilaisten toimenpiteiden tekemiseen (E), juoksemisen aktivointiin (Shift), reittiohjeisen näyttämiseen (Ctrl), aseiden lataamiseen (R), ajan hidastimen käyttöön (C) jne. Vähitellen se kuitenkin alkoi sujua paremmin ja paremmin, mutta vieläkin joutuu pelin aikana toiminnan keskellä silloin tällöin tietoisesti palauttamaan mieleen, miten jotain toimintoa käytetään, mitä näppäintä sen käyttämiseen tarvitaan ja missä näppäin sijaitsee. Vanha sanonta, että harjoitus tekee mestarin, pitää kuitenkin hyvin paikkansa. Vaikka mestaria minusta ei ole tullutkaan, niin taito ja sorminäppäryys ovat kehittyneet melkoisesti ja pelaaminen sujuu aiankin omasta mielestäni riittävän hyvin.

Pelin tapahtumat sijoittuvat avaruudessa olevalle Ishimura nimiselle kaivosalukselle. Aluksella on tapahtunut jotain outoa ja kaikki yhteydet sinne ovat katkenneet. Asiaa selvittämään lähetetään pelastusalus. Ryhmän tehtävänä on selvittää, mitä Ishimuralla on tapahtunut ja tehdä tarvittavia korjauksia. Pelaaja ohjaa Isaac nimistä pelastusryhmän jäsentä tämän liikkuessa aluksella ja toteutaessa saamiaan tehtäviä.

Nyt olen aloittanut Dead space -pelin pelaamisen uudestaan alusta. Taito on jonkin verran ruostunut, mutta eiköhän se siitä palaudu ja toivottavasti paraneekin. Pelaamistani ja sen kehittymistä voi seurata pelivideoilla kanavallani Yotubessa.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Seniorien pelitapahtuma maanantaina 14.11.2016 klo 14.30 - 16.30 Kampin palvelukeskuksessa Helsingissä

Seniorien pelitapahtumassa esitellään erilaisten kännyköillä, tableteilla ja konsoleilla pelattavien pulma-, muisti- ja liikuntapelien lisäksi myös PC:llä pelattavia strategia-, toiminta-, seikkailu- ja roolipelejä, jotka sopivat erinomaisesti myös senioreille, kuten Youtubessa olevat pelivideot osoittavat.

Seniorien pelitapahtuman tavoitteena on
- antaa senioreille mahdollisuus tutustua erilaisiin tietokonepeleihin ja niiden pelaamiseen joko katsomalla pelaamista tai kokeilemalla itse
- auttaa senioreita löytämään itselleen ajanvietteeksi sellaisia tietokonepelejä, jotka tuntuvat sopivilta ja joiden pelaaminen on hauskaa
- auttaa senioreita huomaamaan tietokonepelien antamia mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen, yhdessä olemiseen ja jopa yksinäisyyden vähentämiseen
- tuoda esiin tietokonepelien pelaamisen hyviä puolia ja hyötyjä senioreille mahdollisia haittoja unohtamatta
- vaikuttaa käsityksiin tietokonepelien sopivuudesta senioreille niin, että tietokonepelien pelaaminen nähdään sallittuna, hyväksyttynä ja jopa suositeltavana toimintana myös senioreille
- opastaa ja neuvoa senioreita peliharrastuksen käytännön asioissa (esim. laitteistot, tietoturva).

Pelitapahtumassa esiteltäviä PC:llä pelattavia strategia-, toiminta- ja seikkailupelejä

Esittelen PC:llä pelattavia Civilization 5 ja XCOM Enemy unknown -pelejä. Toimintatapansa puolesta molemmat sopivat erinomaisesti senioreille sillä ne ovat vuoropohjaisia strategiapelejä, joissa pelaaja voi oman vuoronsa aikana kaikessa rauhassa arvioida pelitilanteita ja suunnitella toimenpiteensä. Vastustajana molemmissa on pelin tekoäly, joka toteuttaa omat toimenpiteensä vasta sitten, kun pelaaja on päättänyt vuoronsa. Kumpaakin peliä on helppo oppia pelaamaan. Pelaaminen ei vaadi sorminäppäryyttä, tapahtumien reaaliaikaista seurantaa tai nopeita reagointeja yllättäviin tilanteisiin. Näppäimistön ja hiiren käytön perusteet riittävät.

Sekä Civilization 5 että XCOM Enemy unknown peliä voi hyvin verrata shakin pelaamiseen. Nappuloiden siirtelyyn liittyvien suunnitelmien ja päätösten sijasta näissä peleissä suunnitellaan ja päätetään pelin hahmoihin, toimintoihin ja resursseihin liittyviä asioita. Pelaaja miettii omat ratkaisunsa kaikessa rauhassa ja siirtää sitten pelivuoron vastustajana toimivalle tekoälylle tai toiselle pelaajalla.

Pelitapahtuman järjestää Enter ry yhteistyökumppaneidensa kanssa.

ENTER ry on yhdistys eläkkeelle siirtyneille ja siirtyville ihmisille, joita tietotekniikka kiinnostaa tai askarruttaa.

Aikaisemmat seniorien pelitapahtumat ja pelikyselyn tulokset

Enter on toteuttanut seniorien pelitapahtuman jo kaksi kertaa aikaisemmin. Tapahtumista kerrotaan Enterin blogin Ikinörtin postauksissa. Vuoden 2015 pelitapahtumasta kertovaan postaukseen Tietokonepelit ja seniorit kohtasivat Kampin palvelukeskuksessa pääset edellä olevasta linkistä ja vuoden 2014 pelitapahtumasta kertovaan postaukseen Seniorit innostuivat tietokonepeleistä pääset edellä olevasta linkistä.

Ensimmäisen pelitapahtuman (2014) suunnittelun tueksi Enter toteutti jäsenistölleen suunnatun kartoituksen tietokonepelien pelaamisesta. Tämän pelikyselyn tulokset ovat nähtävillä Enterin sivuilla.

torstai 6. lokakuuta 2016

Seniori pelaa XCOM Enemy unknown -peliä

XCOM Enemy unknown -pelin pelaamista voi katsella kanavallani Youtubessa olevalla soittolistalla.

XCOM Enemy unknown -peli lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa ufot yrittävät valloittaa maapalloa. Puolustusta varten maapallon kansat ovat perustaneet yhdessä kansainväliset XCOM -joukot, joissa pelaaja toimii yksikön päällikkönä. Peliajalla on kaksi keskeistä tehtävää. Pelin parasta antia ovat eri puolilla maailmaa suoritettavat tehtävät, joissa pelaaja ohjaa 4...6 sotilaan ryhmää. Pelin edetessä vastustajat vahvistuvat ja kehittyvät. Pystyäkseen vastaamaan kaiken aikaa koveneviin haasteisiin pelaajan on taistelutehtävien ohella huolehdittava tukikohdan rakentamisesta, tutkimustyöstä, tekniikan ja aseistuksen kehittämisestä sekä kaiken lisäksi vielä taloudellisten resurssien riittävyydestä.