tiistai 6. marraskuuta 2018

Harjoituspelit tietokoneen ohjaamien bottien kanssa alkavat yksinpeleinä.

Toisena yksin pelattavana harjoittelumuotona Counter Strike -pelissä on pelaaminen tietokoneen ohjaamien bottien kanssa. Tässä harjoittelumuodossa tietokone muodostaa pelin joukkueet siten, että pelaaja on neljän botin kanssa toisessa joukkueessa ja toinen joukkue koostuu pelkästään tietokoneen ohjaamista boteista.

Harjoituspeli bottien kanssa käynnistyy.

Harjoituspelin käynnistyessä pelaaja tai paremminkin pelaajan ohjaama hahmo seisoo pistooli kädessä ryhmänsä kanssa pelin aloituskohdassa. Hetken ihmettelyn jälkeen joukkueen botit lähtevät liikkeelle ja minä niiden perässä. Sitten alkaakin tapahtua. Kauempaa kuuluu aseiden räiskintää. Yksi joukkueeni jäsenistä ammutaan. Minä kurkistan kulman taakse ja saman tien vastustajat apuvat minut. Kaikki tapahtui nopeasti. Yritin miettiä, mitä äskeisestä kokemuksesta voisi oppia. Monia huonosti menneitä asioita vilisi mielessä. Oppimistarpeita kyllä tulee esiin, mutta toistaiseksi ei mitään opittua. Sitten alkaakin jo seuraava erä samalla tavalla.

Parinkymmenen bottien kanssa käydyn harjoitusottelun jälkeen tuntuu siltä, että edessä on vielä pitkä matka. Ensimmäisissä otteluissa minut ammuttiin muutamissa sekunneissa. Vaikka teoriassa tietää, miten pelikentällä liikutaan, on liikkuminen käytännössä toistaiseksi todella könkköä. Toinen opettelua vaativa asia on pelikentän kartan lukeminen ja ymmärtäminen pelin tapahtumien tiimellyksessä. Kartta näyttää, missä oman joukkueen muut jäsenet liikkuvat ja ainakin bottien kanssa käytävissä harjoitusotteluissa myös vastustajien sijainnin ja liikkeet.

Väitetään, että harjoittelu tekee mestarin. Tuntuu, että ainakin minä, mutta todennäköisesti myös joukkueen muut jäsenet,  tarvitsemme sitä paljon ennen, kuin pystymme pelaamaan yhdessä joukkueena. Joukkueena pelaamisessa on lisäksi monia muita haasteita. Niin omiin kuin joukkueen muiden jäsenten epäonnistumisiin ja virheisiin täytyy suhtautua mahdollisuuksina oppia uutta ja kehittyä. Harjoituksista voisi saada hauskoja pelivideoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti